Menin sit auton takaa osia etsimään, tarkoitus oli ostamastani alumiinilevystä tehdä välijäähdyttimen uudet päätylaipat ja katsoa mikä pitäisi olla tulon ja lähdön putkien halkaisija. Olisi ehkä ollut järkevämpää pitää ne osat järjestyksessä viereisellä pöydällä… Takaluukussa oleva kukkanen pisti liikaa silmiin vaikka sen olemassaolon tiesin jo autoa ostaessa, silloin en vaan välittänyt siitä niin paljoa. Näyttää melko harmittomalta, ainakin toistaiseksi. Mutta kun etupäästä löytyi millikaupalla kittiä, miten tämän kanssa olisi asiat sen paremmin...




Vähän kädellä tunnustelua toiselta puolelta ja seuraavaksi piti hakea jo 13 mm avain ja ottaa luukun jousien 2 mutteria pois ja 4 saranan pulttia. Ei huono päätös, näki kunnolla hyvähkössä valossa ettei asiat ollut ihan hyvin enää. Ja myöhemmin asiat olisi vieläkin huonommin...



Toiselta puolelta ei näyttänyt päällisinpuolin ihan menetetyltä tapauksella, ehkä vähän hiontaa ja uusi kanttaus, helppo homma.




Kunnes sitten menin vähän kittiä hiomaan pois jotta näin vaurioiden laajuuden. Jäljistä päätellen kukkasen vieressä oli hieman pahempi finni joka oli kasvanut ”ravitsevan” kittikerroksen alla kun oli osittain ruostunut peltiä pois. Tässä vaiheessa tuli mieleen et ois ehkä pitänyt asentaa autoon vaikka ruiskun boxia tai jotain muuta ja unohtaa toistaiseksi takapaksin kansi…





Uteliaisuus tosin voitti ja tuollainen reikä pellissä pistää joskus vituttamaan. En oikein voinut ottaa riskiä paljonko se puolenvuoden päästä vituttaa kun nyt sen tietää ja voi kuvitella helposti ettei se siitä yksinään ainakaan parane… Hiomalaikka laulamaan josta tulee jo se liiankin tuttu pöllähdys ja se pelätty näky, kittiä ruosteen kera.




Mitä enemmän hioo, sitä surullisemmaksi näky muuttuu. Kunnes sitten tulee mieleen että jos ottaa peltiä reilummin katkaisulaikalla pois kun ei näytä muuta olevankaan kuin kittiä, ruosteista peltiä ja lisää kittiä. Pokkaus auki ja yllätys yllätys, pokkauksen altakin löytyy kittiä paikoitellen… Ja aina vaan enemmän ruostetta.




Muutamaa vaihetta ja tupakkia myöhemmin näkymä muuttuikin tämän tyyliseksi. Peltiä reilummin pois kun ruostetta oli pienin välimatkoin ja piti ottaa vähän turvaväliä ruosteisiin kohtiin. Samalla vaivallahan sitä ottaa enempikin pois ja helpottaa kummasti kun tulee suoraa linjaa pitkin korjattua.




Pöydällä olleista ”jämä”paloista leikattu suunnilleen sopivat palat ja alustavasti kevyesti muotoiltuna sinnepäin sopiviksi. Kuvassa olevista peltien varjoista voinee päätellä ettei ne ole ihan pelkkiä peltilätysköjä.




Pienin peltisuikale paikoillaan kun tuntui istuvan ihan riittävän hyvin. Päälipellin kanttausta tuohon ei tullut mutta kun ei ole kantava osa niin jäykkyydelläkään ei ole niin suurtaa merkitystä. Jäykempi kuitenkin kuin edellinen kittiviritys Kun kaikki näytti päälisinpuolin olevan OK, hitsaussaumat saattoi hioa tasaiseksi.




Uutta peltiä perään. Hieman pidempi tälläkertaa, sopi miltei heittämällä ja kun luukku ei tuossa vaiheessa vielä kurvaile mihinkään niin voi pistää hieman pidemmänkin pätkän peltiä paikoilleen. Hitsattaviin pelteihin pieni rako toisiinsa nähden ja muutamat lukkopihdit paikoilleen pitämään peltipalaa oikeassa asennossa. Ehkei paras mahdollinen sauma mutta ajanee asiansa. Pääasia että paikat pysyy suorassa keskenänsä.




Ja eihän se ihan toivotusti mennytkään. Keskelle tuli turha monttu mikä tosin oli vielä pelastettavissa. Muuten näyttää ihan siedettävältä, omiin silmiin nyt ainakin.




Puhdistelun jälkeen päälle pohjustetta, Bera-Fixiä ensin hieman sekoitettuna metallilastalla. Viime tinaamisesta näyttää olevan aikaa jo tovi kun oli niin paakkuuntunutta. Tavara sen verran jäykkää ja neste noussut pintaan että meni tovi lastalla pilkottaessa ja sekoitettaessa jälleen kuntoon. Perinteisesti kaiketi pitäisi pensselillä levittää pohjustetta mutta minulla on omiin tapoihini hyvät syyt:

- Tinaamista harvoin ja pohjuste ehtii pahasti paakkuuntua eikä sitä voi millään pensselillä enää sekoittaa kunnolla
- Kunnolliseen sekoittamiseen pitäisi siis kuitenkin tuhria joku pätkä putkea/tankoa tms, miksei samalla Biltemasta ostettu 40 mm leveä metallilasta muovikahvalla?
- Perinteisesti pitäisi käyttää omena/kirsikka/päärynä/pähkinäpuusta tehtyä lastaa jota kyllästetään vaikka parafiiniöljyssä. Itse taas tottunut metallilastaan ja Motonetin kaasutohoon. Lopputulos kuitenkin sama vaikka välineistö ja tekniikka vaihtelee; puhtaalle pinnalle riittävä kerros tinaa päälle että saa pinnat suoraksi.




Pohjustetta toholla kuumentaen. Pienellä liekillä hitaasti, tuolla isommalla voi hieman ottaa alkuun tinattavaan kappaleeseen lämpöä. Kunhan pitää huolen ettei lämpene liiaksi että alkaa pelti vääntelemään.




Kun pohjustetta hieman lämmittää, pienen kuplinnan jälkeen siitä alkaa irtaantua ylimääräiset aineet ja pienet tinapallerot alkaa liikkumaan pellin päällä. Ja se on ihan toivottu asia, siihen pohjustamisen kanssa pyritäänkin. Kun rätillä hieman pyyhkäisee, peltiin jää pääsääntöisesti pelkkää tinaa.




Sitten toholla taas hieman sulatetaan lisää pohjustetta ja pyyhitään taas sitä mukaa kuonat pois rätillä. On kuitenkin turhaa läästiä pohjustetta koko työstettävälle alueelle varsinkin jos alue on suuri. Pohjustetta saa aina lisää ja pyyhkimällä pohjustetta saa levitettyä hieman suuremmallekkin alueelle edellyttäen että tuota aluetta mihin pyyhkii lämmittää ensin. Tärkeintä kuitenkin saada pohjustusaine tarttumaan kunnolla, se on tinaamisen onnistumisen perusteena.




Pohjusteen levittämisen jälkeen voi tinatangosta sulattaa pienet riittävät palat tinattavaan alueeseen. Työnnetään vaan tanko haluttuun kohtaan ja annetaan sille hieman lämpöä.




Tässä vaiheesa ehkä ilmenee miksi tykkään enempi metallilastasta omalla tavallani. Oma tapa tinata on se että toholla lämmitän metallilastaa mitä painan tinapaakun päällä kunnes se alla oleva tina alkaa hieman pehmenemään. Sen jälkeen reilusti toholla tinapaakkuun jotta alkaa olemaan ehkä jo liiankin löysää ja juoksevaa. Ihan vain siksi että se tarttuisi kunnolla pohjustettuun pintaan eikä väliin jäisi ilmakuplia. Kun tinan antaa hetken jäähtyä, siitä tulee taas helposti levitettävää lastalla ilman pelkoa että se juoksee karkuun. Toki kun sen saa oikealle kohdalle, lisää lämmitystä että tarttuu. Hidasta puuhaa ehkä kittaamiseen verrattuna mutta puolustuksena voinen sanoa että vähintäänkin kustannussyistä tulee tehtyä peltihommat paremmin kun tina maksaa kuitenkin enemmän kuin purkki kittiä. Toki kitilläkin pitää peltityöt tehdä kunnolla mutta kitillä pystyy peittämään vaikka kuinka järkyttäviä virheitä peltitöissä kuten tämänkin luukun kohdalla näkee. Ja minä nyt en vaan tykkää käyttää kittiä...




…Kittiä siksikään että muutamassa vuodessa sen alla oleva pelti saatta hieman hapettua ja muodostaa vähemmän toivottua reikää peltiin. Seuraavaksi siis leikataan ruostekohtaa hieman suurempi pala uutta peltiä, väännellään sitä tässä tapauksessa käsissä kunnes se istuu hyvin tulevaan paikkaansa. Sen jälkeen tussilla merkattu korjauspalan koko korjauskohteeseen jonka mukaan sitten whitneyllä viivan mukaisesti pala pois. Korjauspala taas lukkopihdeillä kiinni ja tarkistelua että on hyvässä paikassa ennen hitsauksen aloittamista.




Tovia myöhemin pala hitsattuna paikoillaan. Huono kuva kun alkoi ulkona jo hämärtää ja kännykkä halusi käyttää salamaa (kansi toki nostettu auton päälle kun ilta alkoi jo olemaan niin pitkällä. Ilman salamaa tuskin yhtään sen parempi kuva… Mutta kuten kuvasta näkyy, tuli pihisteltyä pellin kanssa. Parin millin pykälä minkä kyllä tinaamalla korjaisi pois mutta helpompaa tässä vaiheessa irroittaa ”korjauspala” ja laittaa tilalle uusi, hieman suurempi missä riittää hiontavaraa enemmän kun tuossa ei sitä ole yhtään. Hitsattavaa kuitenkin löytyy, mitä yhdestä nurkasta ja reunasta löytynyt, löytynee myös lopustakin luukusta eli kolme luukun syrjää neljästä menee uusiksi. Ellei sitten se neljäskin...

Tags: Takaluukku, Tinaus